Vettä jo kolmannessa polvessa?

IMG_7304

Suomalaisyrityksistä neljä viidestä on perheyrityksiä, joten kaipa niitä siksi kutsutaan talouden selkärangaksi. Isossa osassa näistä yrittäjä eläköityy seuraavan kymmenen vuoden aikana. Olen välillä miettinyt, mitähän näille yrityksille tapahtuu – kuinka monella on jatkaja? Ihmettelen myös, miksi asiasta puhutaan niin vähän. Kun katson omaa, pitkälti akateemisesti koulutettua ja kansainvälisissä hommissa pätevöitynyttä ystäväpiiriäni, tulee välillä ilmi, kuinka ”siellä pohjoisessa” jonkun vanhemmilla on rakennusliike, kukkakauppa tai jonkinlainen palveluyritys. Silti harva miettii muuttamista maakuntaan. Pääkaupunkiseutu, ulkomaat ja isot yritykset uramahdollisuuksineen houkuttelevat enemmän kuin paikallinen tai piirikunnallinen liiketoiminta. Niin minuakin.

Nyt joudun kuitenkin pohtimaan tulevia valintojani. Viimeiset kymmenen vuotta olen työskennellyt it- ja asiantuntijapalvelualalla Suomessa ja Skandinaviassa, matkustellut maailmalla, auttanut kasvattamaan omaa ja asiakkaiden bisnestä, tavannut ison kirjon porukkaa tanskalaisista pankinjohtajista intialaisiin konsultteihin ja suomalaisiin hallitusammattilaisiin. Olen nauttinut suunnattomasti erilaisista näkemyksistä ja maailmankuvan avautumisesta. Ja nautin edelleen. On mahtava päästä toteuttamaan pätevien kollegoiden kanssa projekteja, joissa voi keskustella itseään fiksumpien ja kokeneempien ihmisten kanssa. On mieletäntä työskennellä porukassa, jolla on draivia kehittää asioita ja saavuttaa tuloksia.

Mutta meidänkin isällä on firma, papan ja hänen veljensä 1950-luvulla perustama putkibisnes. Ulospäin se on iso peltihalli, jossa kävin yläasteikäisenä tienaamassa rahaa ratsastustunteihin siivoamalla konttoria ja taukotiloja. Lukioikäisenä kesätöissä minut ylennettiin jo syöttämään ostolaskuja reskontraan ja laskuttamaan. Opintojen alettua hain oman alani töihin ja putkifirma jäi. Lopullisesti, kuten silloin ajattelin.

Pari vuotta sitten ounastelin jo isäni jäävän eläkkeelle, mutta hän ostikin serkkunsa yrityksestä ulos ja alkoi pyörittää firmaa yksin. Hänellä on nyt yksin vastuu liiketoiminnan menestyksestä. Ja se näyttää olevan kovaa työtä. ”Eikö tätä voitaisi tehdä vähän porukalla”, hän on monta kertaa sanonut.

Minulla on tällä hetkellä erinomainen työnantaja, joka ymmärtää, että elämäntilanteet muuttuvat ja joustoja tarvitaan. Sain sovittua, että teen nyt lokakuusta ensi kesään saakka osa-aikaista työtä. Suomeksi sanottuna minulla on pari päivää viikossa mahdollisuus palata kotopuoleen, perehtyä putkibisnekseen ja yhdessä muiden kanssa miettiä, mitä meidän perheyrityksen tulevaisuus näyttää. Kauanko iskä jaksaa? Myydäänkö firma muutaman vuoden päästä vai laitetaanko putket pakettiin ja pillit pussiin? Vai tuleeko minusta, veljestäni tai jostakusta muusta firman jatkaja? Vai alammeko satsaamaan innovaatioihin ja keksimään cleantechin saralta jotain uutta ja upeaa, jolla valloitetaan kehittyvät markkinat? (Jälkimmäinen perustuu niihin visioihin, joihin törmään töissä raportteja lukiessani jatkuvasti!)

Jo näin alkuvaiheessa on selvää, että edessä on iso sukupolvien, asintuntijapalvelu vs. konepaja -työkulttuurien ja temperamenttisten yksilöiden yhteentörmäys, joka antaa ajattelemisen aihetta puolin ja toisin. Siksi perustin tämän blogin. Ensisijaisesti omien ajatusteni purkamiseen, mutta toisaalta olen kiitollinen myös kaikista kommenteista. Tervetuloa.

Laura

P.S. Tämä on itse asiassa blogin toinen postaus. Jos katsot edellistä, huomaat, että tännekin asti eteneminen on vaatinut paljon sulattelua. 🙂

Advertisement

2 ajatusta artikkelista “Vettä jo kolmannessa polvessa?

  1. Niko

    Vaikka maa on täynnä erilaisia yritystukia (http://www.hs.fi/kotimaa/Yhteis%C3%B6vero+olisi+varaa+laskea+l%C3%A4hes+nollaan/a1360987136502), kiinnitetään omistajayrittäjien eläköitymisen myötä PK-sektorilla edessä olevaan työpaikkojen alasajoon vielä melko vähän huomioita. Jos (ja monessa tapauksessa kun) lähipiiristä ei löydy yritykselle jatkajaa, tulevat harkittaviksi joko yrityksen myyminen taikka alasajo.

    Koska yrittäjän itsensä työpanos ja suhdeverkosto ovat keskeinen tekijä tuloksen muodostumisessa, on yrittäjän näkemys elämäntyönstä arvosta useimmissa tapauksissa aivan jotain muuta, kuin ostamisesta kiinnostuneiden. Kun yrittäjä myyntiä suunnitellesaan laskee hintapyynnön kaavalla 10 x viimeisen vuoden liikevoitto ja ostaja tarjoaa sitten kertoimeksi kolmosta tai korkeintaan nelosta, on selvää, että kauppoja ei synny.
    .
    Kertyneiden varojen yrityksestä hallitun alasajon kautta ulosnostamisen ovat taas sekä lainsäätäjä että verottaja tehneet paitsi hankalaksi, myös kalliiksi. Tämä on toisaalta täysin ymmärrettävää. Toiminnan jatkuvuus on yritystoimintaan liittyvän sääntelyn ja sidosryhmien aivan perusoletus.

    Jään mielenkiinnolla odottamaan blogin seuraavia osia.

    Vastaa
    1. Laura Kirjoittaja

      Moi Niko! Kiitos pohdinnoista, näinhän se on. Ja juuri meilläkin homma pyörii pitkälti yhden avainhenkilön varassa. Se onkin yksi syy, miksi mua kiinnostaa perehtyä putkibisnekseen vähän tarkemmin. Opin ja näen tavat, joilla bisnestä hoidetaan ja ennen kaikkea tutustun verkostoihin. Se, että riippuvuus yhdestä ihmisestä vähenee on tietenkin elinehto homman jatkumiselle pitkällä tähtäyksellä.

      Kiva että luet ja kommentoit!

      Vastaa

Kiitos kommentista jo etukäteen!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s