”Varm i kläderna”

Kuva

Pari viikkoa sitten olin putkifirmassa käymässä samana päivänä kuin ruotsalainen tavarantoimittaja, jonka kanssa yritys on tehnyt yhteistyötä jo pitkään. Muistin hänet edelliskerralta noin viidentoista vuoden takaa, kun hän ja pari saksalaista bisnestuttua olivat saunomassa mökillämme, ja iskä oli värvännyt minut mukaan tulkin ja tarjoilijan rooliin. Tälläkin kertaa pääsin toimimaan tulkkina. Sivumennen sanoen, en voi kuin hämmästellä ja vähän ihaillakin, kuinka sadan englannin sanan repertuaarilla operoivat ihmiset ovat onnistuneet vuosikausia hieromaan kauppaa keskenään ja myymään saksalaista teknologiaa Venäjälle tai parhaassa tapauksessa takaisin Saksaan!

Päivän päätteeksi ruotsalainen heitti mut autollaan rautatieasemalle. Juttelimme yrityksestä, ja hän totesi, että ”isäsi on varmasti tyytyväinen, kun autat”.  Hän kehui mulle kovasti isäni ammattitaitoa teknisellä puolella mutta myönsi, että tekemistä varmasti riittää.

”Men innan du börjar, måste du bli varm i kläderna.”

Eli ennen kuin aloitat, on hyvä totutella uusiin saappaisiin. Tai ”lämmetä vaatteiden sisällä”, kuten se ruotsiksi ilmaistaan. Se neuvo tuntui erityisen osuvalta kauniina mutta hyytävän koleana syyspäivänä. Asemalla heilutin hyvästiksi ja juoksin suoraan laiturille Helsingin-junaan. En edes ehtinyt ostaa lippua. Nousin ravintolavaunuun, palkitsin itseni Happy Joella ja tungin perjantaitäydelle plyysisohvalle. Näpäytin iPhonen auki ja aloin käydä läpi päivätyöni meilejä, mutta homma keskeytyi, kun vieressäni istunut keski-ikäinen mies alkoi jutella. Kävi ilmi, että hän oli hämäläinen tilintarkastaja, ja pian huomasinkin kuuntelevani ihan kiinnostuneena hänen näkemyksiään yrittäjien taloushallinnon osaamisesta ja HTM-tilintarkastajien asemasta. Kuluu se matka näinkin, ajattelin.

Tilintarkastajan toisella puolella istui joukko pohjoiskarjalaisia parikymppisiä poikia huppareissaan. Eräs heistä puuttui keskusteluumme ja ihmetteli, miksi jaksoimme jauhaa talousasioista. Hän kehui rakentaneensa ja myyneensä jo kaksi taloa. Ja vaikka voitto ei ollut ollutkaan kummoinen, rakentaminen oli sentään ”oikeita töitä”.

”Mutta sitä mie en tajua, miksi pitäisi opetella jotain liiketaloutta? Mie osaan rakentaa, ja eikö se riitä rakennusfirmaan? Voin mie maksaa kirjanpitäjälle, että pitää kuitit tallessa”, poika kommentoi ja tuijotti minua silmin,  jotka kavalsivat, että virvokkeita oli nautittu Joensuusta asti. ”Ja jos mie tarviin tollasta lakimiestä, mie soitan siulle”, hän totesi minulle. ”Etkö sie oo joku lakimies? Anna numero!”

Tilintarkastaja purskahti nauramaan. Muakin nauratti, sillä hetken tunsin itseni puumanaiseksi. Koitin ohjata keskustelun takaisin asialliselle raiteelle.

”En mä ole lakimies. Mulla on kauppatieteiden koulutus, mutta ei se sitä tarkoita, että osaisin kaiken, mitä tarvitsisi tietää esimerkiksi veroista tai sopimuksista tai laskennasta. En todellakaan. Mutta ainakin mulla on käsitys siitä, mitä mä en osaa, ja niihin asioihin mä voin sitten pyytää ammattilaisen apuun.”

Poika kuunteli mutta ei vaikuttanut vakuuttuneelta. Keskustelimme vielä hetken rakennusyrittäjän elämästä, kunnes juna rullasi Helsingin ratapihalle. Keräsin kamppeeni ja kiitin matkaseuraani.

Kävellessäni keltaisten lehtien täplittämän puiston läpi kotiin mietin päivän aikana käymiäni keskusteluita. Pohdin putkibisnestä ja sitä, mitä tiedän osaavani (kuten markkinointia ja asiakaspalvelua) ja mitä osaan, vaikken sitä tiedostakaan. Mietin myös asioita, joita tiedän, etten osaa (kuten talonrakentamista tai arvonlisäverotusta) ja sitä, kuinka paljon on vielä ihan hämärän peitossa. Siis firmaan vaikuttavia asioita, joista mulla ei ole aavistustakaan. Mitä suurempi tiedon valtameri, sitä pidempi tietämättömyyden rantaviiva, sanotaan. Ja sitten lopulta mietin, olenko vähän liian akateeminen näin käytännölliseen hommaan? Ajattelenko liikaa sen sijaan että vain tekisin? Vai onko mun roolini olla juuri se, joka miettii tulevaisuutta vähän korkeammalla tasolla ja jättää ne tarjousdokumentit ja työmaapiirustukset suosiolla muille? Kuinka paljon käytäntöä pitää ymmärtää, että asioita voi kehittää?

Olin sen perjantain aikana oppinut taas uutta tuon organisaatioin toiminnasta, asiakkaista, kumppaneista (ainakin yhdestä!) ja esimerkiksi tulevaisuuden energiantuotannon trendeistä. Lisäksi olin oivaltanut paljon pieniä asioita, kuten sen, että ”anturi” on ruotsiksi ”givare”,  ja että ulkomaankauppaa voi käydä myös huonolla englannilla ja elekielellä, vaikka se teoriassa tuntuu mahdottomalta.

Nämä asiat kaiversivat minua koko seuraavan viikon, kun painoin töitä asiantuntijaorganisaatiossamme, mutta enimmäkseen mukavuusalueellani. Viikonloppuna sienimetsässä oli aikaa rauhoittua ja keskustella toisella alalla työskentelevien ystävieni kanssa mm. organisaatiopsykologiasta ja NLP:stä. Tulin siihen tulokseen, että mun pitää nyt taistella luontaista kärsimättömyyttäni vastaan ja koittaa oppia lisää putkibisneksen logiikasta, ennen kuin menen esittelemään ehdottomia näkemyksiäni siitä, mitä tulevaisuudessa tulisi tehdä. Mä haluan kuunnella ihmisiä. Ja haluan myös kertoa heille, että heitä on kuunneltu.

Eli tästä eteenpäin satsaan myynnin kehittämiseen, jotta saamme tilauskirjat täyteen. Se on – kuten edellispostauksen kiivaasta sananvaihdosta ehkä muistat! – prioriteetti numero yksi. Samalla opettelen tuntemaan vielä paremmin ihmisiä ja toimintaa. Haastattelen asiakkaita ja kumppaneita. Koitan ymmärtää, mikä – palkan lisäksi – motivoi asentajia. Annan itselleni aikaa tämän vuoden loppuun.

Silloin mun pitäisi jo pystyä ehdottamaan oikeita kehityskohteitaolla. Eli olla vähän enemmän ”varm i kläderna”. Talvipakkasesta huolimatta. 🙂 Eller hur?

Kiitos kommentista jo etukäteen!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s