Päivätöiden tiimellyksessä olen taas päässyt keskustelemaan pitkänlinjan yritysjohtajien kanssa. Eräällä illallisella puheeksi tuli tämä meidän pieni bisneksemme, ja konkariyrittäjät suorastaan innostuivat.
”No ei se ole kuin jotain parin millin liikevaihto”, selitin.
Olimme koko päivän keskustelleet pörssiyritysten kilpailukyvystä.
”Älä nyt vähättele, sellaisia ne perheyritykset ovat!”, miehet kannustivat.
”Miten teillä on hallitustyö järjestetty?”
”Ja entä sukupolvenvaihdos, susta tulee vielä toimitusjohtaja!”
Ja niin edelleen. Se oli tsemppaavaa. Tietenkin. Ja samalla mietin, missä mun kuuluisa positiivisuuteni on, kun mietin oman firman asioita. Näen vain liudan kehityskohteita. Vaikka toki olemme saaneet asioita kehitettyä tämänkin reilun puolen vuoden aikana.
”Meillä tuo positiivisen palautteen antaminenkin on vähän niin ja näin. Kun viimeksi soitin, iskä manasi kuinka puhelin soi niin ettei ehdi töihin syventyä. Äiti aina muistaa välillä sanoa, kuinka tyytyväisiä ne ovat kehitykseen.”
Kaikki illallispöydässä nauroivat.
”Just näin, asiakkaat vievät niin paljon aikaa, ettei töitä ehdi tekemään”, eräs johtajista hekotti.
”Sama se on ollut meilläkin. Äiti aina välillä muistaa sanoa, että kyllä isäsi on sinusta ylpeä”, eräs heistä tunnusti.
Kai se on sukupolvien välinen kuilu sitten myös palautteen antamisessa. Pois turha tunteilu ja tarvittaessa kova ääni käyttöön. Kyllä sen pelin osaan minäkin. Juuri eilen vänkäsin taas yhteisen kahvitteluhuoneen puolesta: en halua, että paja ja toimisto erotellaan. Uskon vilpittömästi, että me tarvitaan toinen toistemme ideoita.
Mutta jos nyt ajatellaan positiivisesti, se olikin lähes ainoita asioita, joista olimme iskän kanssa eri mieltä. Olen saanut AaltoPron koulutusohjelmasta hyviä työkaluja toiminnan kehittämiseen, ja olen huomaavinani, että mua kuunnellaan paremmin kuin syksyllä. Mahtavaa. Harjoitustyö pitäisi saada valmiiksi ennen viikon päästä koittavaa Nizzan-lomamatkaa, ja siihen aion laatia todella konkreettisia toimenpide-ehdotuksia, ei mitään korkealentoisia teorioita.
”Nizzahan onkin mukava paikka”, iskä totesi. ”Myö lähdetäänkin sinne vävypojan ja tilintarkastajan kanssa ensi keväänä ja mennään Monacon formulakisoihin. Sähän oot laittanu siihen mennessä firman kuntoon.”
We’ll see about that! 🙂
P.S. Mä olen ottanut tavaksi avautua firman haasteista aina tilaisuuden tullen. Moni haluaa auttaa, ja toisaalta mä en halua olla ongelmineni yksin. Niinpä taas keskustelimme erään yritysjohtajan kanssa lentokoneessa teollisuusalan yrityksen liiketoiminnan kehittämisestä. Kuuntelin hänen vinkkinsä korva tarkkana ja kirjasin ne jälkikäteen kesken olleen kirjan takasivulle.
kolmaspolvi 