Avainsana-arkisto: pohdinta

Vettä jo kolmannessa polvessa?

IMG_7304

Suomalaisyrityksistä neljä viidestä on perheyrityksiä, joten kaipa niitä siksi kutsutaan talouden selkärangaksi. Isossa osassa näistä yrittäjä eläköityy seuraavan kymmenen vuoden aikana. Olen välillä miettinyt, mitähän näille yrityksille tapahtuu – kuinka monella on jatkaja? Ihmettelen myös, miksi asiasta puhutaan niin vähän. Kun katson omaa, pitkälti akateemisesti koulutettua ja kansainvälisissä hommissa pätevöitynyttä ystäväpiiriäni, tulee välillä ilmi, kuinka ”siellä pohjoisessa” jonkun vanhemmilla on rakennusliike, kukkakauppa tai jonkinlainen palveluyritys. Silti harva miettii muuttamista maakuntaan. Pääkaupunkiseutu, ulkomaat ja isot yritykset uramahdollisuuksineen houkuttelevat enemmän kuin paikallinen tai piirikunnallinen liiketoiminta. Niin minuakin.

Nyt joudun kuitenkin pohtimaan tulevia valintojani. Viimeiset kymmenen vuotta olen työskennellyt it- ja asiantuntijapalvelualalla Suomessa ja Skandinaviassa, matkustellut maailmalla, auttanut kasvattamaan omaa ja asiakkaiden bisnestä, tavannut ison kirjon porukkaa tanskalaisista pankinjohtajista intialaisiin konsultteihin ja suomalaisiin hallitusammattilaisiin. Olen nauttinut suunnattomasti erilaisista näkemyksistä ja maailmankuvan avautumisesta. Ja nautin edelleen. On mahtava päästä toteuttamaan pätevien kollegoiden kanssa projekteja, joissa voi keskustella itseään fiksumpien ja kokeneempien ihmisten kanssa. On mieletäntä työskennellä porukassa, jolla on draivia kehittää asioita ja saavuttaa tuloksia.

Mutta meidänkin isällä on firma, papan ja hänen veljensä 1950-luvulla perustama putkibisnes. Ulospäin se on iso peltihalli, jossa kävin yläasteikäisenä tienaamassa rahaa ratsastustunteihin siivoamalla konttoria ja taukotiloja. Lukioikäisenä kesätöissä minut ylennettiin jo syöttämään ostolaskuja reskontraan ja laskuttamaan. Opintojen alettua hain oman alani töihin ja putkifirma jäi. Lopullisesti, kuten silloin ajattelin.

Pari vuotta sitten ounastelin jo isäni jäävän eläkkeelle, mutta hän ostikin serkkunsa yrityksestä ulos ja alkoi pyörittää firmaa yksin. Hänellä on nyt yksin vastuu liiketoiminnan menestyksestä. Ja se näyttää olevan kovaa työtä. ”Eikö tätä voitaisi tehdä vähän porukalla”, hän on monta kertaa sanonut.

Minulla on tällä hetkellä erinomainen työnantaja, joka ymmärtää, että elämäntilanteet muuttuvat ja joustoja tarvitaan. Sain sovittua, että teen nyt lokakuusta ensi kesään saakka osa-aikaista työtä. Suomeksi sanottuna minulla on pari päivää viikossa mahdollisuus palata kotopuoleen, perehtyä putkibisnekseen ja yhdessä muiden kanssa miettiä, mitä meidän perheyrityksen tulevaisuus näyttää. Kauanko iskä jaksaa? Myydäänkö firma muutaman vuoden päästä vai laitetaanko putket pakettiin ja pillit pussiin? Vai tuleeko minusta, veljestäni tai jostakusta muusta firman jatkaja? Vai alammeko satsaamaan innovaatioihin ja keksimään cleantechin saralta jotain uutta ja upeaa, jolla valloitetaan kehittyvät markkinat? (Jälkimmäinen perustuu niihin visioihin, joihin törmään töissä raportteja lukiessani jatkuvasti!)

Jo näin alkuvaiheessa on selvää, että edessä on iso sukupolvien, asintuntijapalvelu vs. konepaja -työkulttuurien ja temperamenttisten yksilöiden yhteentörmäys, joka antaa ajattelemisen aihetta puolin ja toisin. Siksi perustin tämän blogin. Ensisijaisesti omien ajatusteni purkamiseen, mutta toisaalta olen kiitollinen myös kaikista kommenteista. Tervetuloa.

Laura

P.S. Tämä on itse asiassa blogin toinen postaus. Jos katsot edellistä, huomaat, että tännekin asti eteneminen on vaatinut paljon sulattelua. 🙂