Tätä olen miettinyt sen jälkeen, kun kollega antoi minulle kirjasen nimeltä Mr. Duhigg osaa muuttaa huonot tapasi (by 925 – Redisgning the workweek). Kuulemma nimeä ei tarvitse ottaa henkilökohtaisesti (hmm…) mutta vihko antaa ajattelemista. Selvä. Lukaisin sen viime viikolla, kun lensimme miehen kanssa Lontooseen. Mr. Duhiggin jutuista olin kuullutkin jo aiemmin – ne kertoivat tapojen ja rutiinien muuttamisen vaikeudesta – mutta erityisen kiinnostava oli artikkeli Columbia Business Schoolissa tehdystä motivaatiotutkimuksesta. Siinä todettiin, että ihmiset edustavat kahdenlaista motivaatiotyyppiä. Ensimmäinen oli mahdollisuussuuntautuneisuus (promotion focus) – eli ihminen, joka on aina valmis kokeilemaan uusia asioita, inhoaa jos tilaisuus lipuu käsien välistä, on nopea jopa harkitsemattomuuteen asti ja miettii, mitä hyötyy jos toimii tietyllä tavoin. Toinen motivaatiotyyppi oli uhkasuuntautuneisuus (prevention focus), jolloin ihminen innostuu asioista vasta kun tietää niistä tarpeeksi, tykkää tutuista prosesseista ja yksityiskohdista sekä miettii, mitä menettää, jos ei toimi jollakin tavoin.
Tyypitin itseni ensimmäisen kategorian edustajaksi ja käytin seuraavat viisi minuuttia mieheni vakuuttamiseen siitä, että hän on kyllä enemmän toista kategoriaa.
”Mietipä nyt. Sä ostat kaupasta kymmenen deodoranttia, ettei ne vain lopu kesken, vaikka kylppärin kaapista loppuu tila. Ja kun löydät hyvän paidan, pitää heti hankkia viisi, että varmasti on tarpeeksi.”
”Entäs sitten? Se nyt on vaan rationaalista toimintaa”, mies tuhahti.
”Mutta ethän sä voi tietää, jos seuraavasta kaupasta löytyy vielä hienompia paitoja, ja sitten sä olet tuhlannut jo koko budjetin! Tai sitten se, että kuitit ja kaikki lippulaput pitää muistaa ottaa mukaan ja skannata kotona arkistointijärjestelmään. Hirveästi menee aikaa.”
”Mutta jos sulta hajoaa iPodin kuulokkeet, niin eikö löydykin takuukuitti nopeasti?”
”No joo, mutta en olisi ikinä valmis uhraamaan vapaa-aikaani jonkun kuitinsäilöntäprosessin takia.”
En saanut miestä täysin vakuuttuneeksi, ja kun luin artikkelia eteenpäin, kävi ilmi – kuten yleensä käy – että totuus on harvoin mustavalkoinen. Perusmotivaatiotyypin ohella toiminta arkielämässä koostuu kummastakin kategoriasta. Jostain syystä tunnen minäkin edelleen viehtymystä esimerkiksi pilkkusääntöön, vaikka muuten olenkin kurvit suoraksi ja tuloksia pöytään -ihminen.
Miten tämä liittyy mihinkään, saatat jo ihmetellä. Noh, tutkimus antoi sanat yhdelle niistä syistä, miksi minua niin kovasti on yhtäkkiä alkanut kiinnostaa putkifirman asiat. Viimeiset kymmenen vuotta olen tehnyt töitä enimmäkseen tehtävissä, jotka ovat mulle hyvin luontaisia. Niissä on vaadittu luovuutta, draivia ja innostusta. Nyt mä haluan laajentaa asioihin, jotka eivät ole olleet mulle niin luontaisia, ja löytää motivaation niistäkin. Näitä ovat vaikkapa taloudellisten tunnuslukujen ymmärtäminen ja tuotantoprosessit. Viime viikkoina olemme yhdessä firman talousvastaavan ja taloushallinnon ohjelmistotoimittajan kanssa keskustelleet mm. hinnoista, katteista ja alennusprosenteista ja muista tarkan markan aiheista (joita käydään läpi selkeästi esim. tässä blogitekstissä). Ja pakko myöntää, että joudun pinnistelemään muistaakseni, että mistäs osasista ne katteet nyt missäkin kohtaa laskettiin…
Mutta Columbian tutkijoiden mukaan kyse on asenteesta. Ja olen ihan vakuuttunut, että opin, kun vaan opettelen. Tämähän on ennen kaikkea mahdollisuus, eikö niin?
kolmaspolvi 