Olen lukenut jonkun verran perheyrityskirjoja, ja yksi vaikeimmista asioista perhe- ja sukufirmoissa on ihmissuhteet. Allekirjoitan tämän. Äiti ja vanhempi veljistäni ovat diplomaattisia viilipyttyjä. Iskä, nuorin veljeni ja minä – eli kaikki firman kannalta ratkaisevat ihmiset – olemme temperamenttisia jästipäitä. Ilmankos toisinaan tulee mieleen vuodet, jolloin riitelimme iskän kanssa kotiintuloajoista. Suorastaan poikkeuksellista kiistelyn lahjaa edustanee se, että me osataan riidellä, vaikka oltaisiin samaa mieltä! Kas näin se käy:
Iskä: ”Haloo.”
Minä: ”Moi. Soitin vaan, että ehdittäiskö me ylihuomenna katsomaan sitä pidemmän tähtäimen suunnitelmaa vaikka aamusta, kun mä olen taas siellä hallilla?”
”En osaa sanoa, on niin pirun kiire.”
”Jaa, no pitäskö meidän sitten jutella rekrytointiasioista? Voisin perehtyä vähän henkilöstöjuttuihinkin.”
”Juu mutta NYT ei keskustella niistä.”
”No koska sitten? Koko ajan on kiire, eikö me puhuttu, että muutenkin tarvitsisi lisää porukkaa?”
”Juu juu, mutta kiire voi olla kahden viikon päästä ohi.”
”No hittoako mä siellä teen, kun sulla ei ole ikinä aikaa suunnitella mitään!”
”Ei tässä nyt tarvita suunnitelmia, kun pidät vaan huolta, että kauppa käy. Miten ne nettisivut?”
”No ne on ihan just valmiit, mutta kyllä tässä nyt muutakin täytyy viritellä kuin nettisiv…”
”Juu mutta ei nyt. Pidät vaan huolen, että myydään.”
”Mitä mä myyn jos kukaan ei ehdi toimittaa?!”
”No on se nyt helvetti! Kyllä tässä taas kohta ehtii. Mikset sä voi kuunnella, kun mä sanon, että myynti on nyt tärkeintä.”
”Kuuntelenhan mä!! Kyllä mä sen tiedän. Mutta kun mun pointti on, että muitakin osa-alueita pitää kehittää.”
”Tietenkin!!! Mutta ei just nyt. Nyt en helvetti ehdi tällaista vääntää, tajuutko?”
”Joo, joo.”
”No hyvä. Tuu sitte ni katotaan mitä ehditään.”
”Joo. Moro. ”
”Moi.”
Ikinä en voisi kuvitella puhuvani asiakkaalle tai edes kollegalle töissä moisin sanankääntein. Toisaalta tuskinpa hekään minulle. Mutta ehkä mekin jalostumme. Jos iskän, niin kyllä munkin pitää yrittää hillitä itseni. Koska periaatteessa me ollaan kuitenkin monesta asiasta samaa mieltä.
Vanhempi veljeni luki yllä olevan keskustelun. Hän ei koske putkiin eikä firmaan pitkällä tikullakaan, vaan on omistautunut viihdebisnekselle. Häntä nauratti, keskustelu oli kuulemma hyvin todenmukainen. Kai nyt, koska se on totta. Kuulemma kolmanneksen lyhentämällä siitä voisi saada johonkin esitykseen viihdyttävän setin.
Niin. Ehkä satsaammekin markkinointistrategian kärkenä Youtube-sketsiin, joka leviää maailmalle, ja sen jälkeen ovipumpun laulua ei voi estää!
Tuskin maltan odottaa.
There’s no bisnes like putkibisnes.
P.S. Kiitos muuten kaikesta positiivisesta palautteesta, jota olen saanut tästä blogista! 🙂